Status:
Fyysinentila: Elossa taas
Henkinentila: Intoa täynnä
Siviilisääty: Naimisissa
Käteisvarat: Heikentyneet, mutta hyvin käytetty
Vaimon koira: Elossa
Sähköt: Toimii
Asunto: Oma
Päihtymys aste: Vesiselvä
Asunnon alkoholivalmius: Kyllä täältä pahanolon huomiseksi sai
Aloitan sillä, että pyydän kärsivällisyyttänne, kun luette. Kärsin edelleen kulihäröstä. En ole jaksanu edes silmäillä seuraavaa tekstiä sen kirjoittamisen jälkeen ja uskon, että se on aivan täynnä kirjoitusvirheitä ja jopa ajatusjuoksua, jota ei pysty seuraamaan ilman vahvojen huumeiden pitkäaikaista ja jatkuvaa käyttö. Silloinkin sen todennäköisesti ymmärtäisi väärin.
Voi voi. Palautuminen viikonlopusta on jo hyvässä vauhdissa. Tänään aamulla alko olemaan taas pilkettä silmissä. Toki on erittäin virkistävää aina välillä ottaa niin, että tuntuu. No juu, lähetään vähän purkamaan paketti. Perjantaina toki teimme sen minkä jokainen järkevä ihminen tekee, kun voi, aloitimme aikaisin ja oikeilla aineilla.
Huttutaiteilija kutsui minut päiväkahville. Olo oli kun teinitytöllä, joka ymmärtää vasta jatkoilla, että kutsu ei ole täysin taka-ajatukseton. Kuten näissä teinityttö tilanteissakin on perinteisesti tapana, niin Huttutaiteilijakin hyvin nopeasti ryhtyi tarjoamaan viskiä. En voinut vältty ajatukselta, että hänen tarkoituksenaan oli saada minut humalaan. Aina kun lasin pohja alkoi näkyä, lasi alkoi taas täyttyä.
En tosin joutunut pelkäämään lähentelyä, siihen on tällä taiteilijan retkulla ollut parempiakin tilaisuuksia, niitä hyödyntämättä. Vähän pahaa pelkään, että kyseessä on suivaitsemattomuus hänen taholtaan. Luulen, että kyseessä oli sukupuolisyrjintä. On siinäkin meillä liberaali.
Koska viski tuntui jo yllättävän nopeasti petolliselta, päätimme käydä olut ostoksilla. Oluet kun ovat kaupoissa niin valitettavan usein taskulämpimiä, niin koukkasimme pitkäripaisesta viellä tikun punamuushia ja siirryimme odottelemaan oluiden kylmenemistä tänne minun residenssiin. Ekologisina ihmisinä päätimme työntää oluset parvekeelle ja itsemme ruokasaliin. Viini riuhdottiin auki ilman suurempia seremonioita, sillä aikaa kun kävin vaimon pedon kanssa kusella pihalla, ja jatkoimme siitä mihin olimme jääneet, pieniin siivuihin.
Koska pöydälle ei ollu nostettu mahdollisuutta lähentelystä tässäkään vaiheessa, oli saatava seuraa. Paikalle tulikin Punavuoren Peter Pan, kommunisti Idän Isä ja mies joka on ollut nyt noin puolivuotta poikahamiehenä ja sairastanut sinä aikana kolme klamydiaa, joista kaksi tankattuaan samaa mammaa. Puhuttakoon tästä herrasta jatkossa Mentorina.
Hurjaa porukkaa. Siis viski takasin pöytään. Ja tässävaihees olikin jo kylmää olutta tarjolla.
Ohjelmakin oli aika selvälinjainen. Kevytta keskustelua, miesten välistä bondaamista ja väriviinasta viisastelua. Saatto joku rohjeta vähän siitä pillustakin puhua. Oli meillä muös runonlausuntaa, tietenkin. Huttutaiteilija tulkitsi oman ponnistuksensa, joka sain hienostuneet aplodit, sivistynyttä nyökyttelyä ja hyväksyviä katsekontakteja.
Ja sitten saunottiin. Ja juotiin. Ja horistiin.
Ja sitten me menimme baariin, jossa joimme ja horisimme. Jossain tässä saunomisen ja baariin menon aikaan alkoi porukka vellomaan ja on myönnettävä, etten voi olla enään ihan varma kuka oli ja missä. Minä oli kuitenkin keskustan karaoke baarissa. Paikalla oli ainakin Huttutaiteilija, eräs Valetuottaja, vaimoni kätyreitä, Ambulanssinkuljettaja (ei tosin virkansa puolesta) ja varmasti muitakin. Vaikea ihan tarkkaan sanoa.
Ja kuten aina lopuksi minulla on tapana, hiivin kotiin, kun sen aika tuli. Perjantai oli aika osapuiltaan siinä. Perinteistä tavaraa, toki, mutta sillä pikku twistillä, etten ollut kenenkään "ei, älä" tyyppisen tyttölapsen tarkkailun ja arvostelun piirissä.
Lauantai alkoikin sitten raikkaasti kello 15.02 iltapäivällä, kun Kannelmäen K9 soitti syömään. Hämmästyttävää kyllä, sain itseni suihkuun, vaatteisiin, koiran ulos ja itseni liikkeelle. Vaikka en yleisesti ottaen suosi Helsingin joukkoliikennettä, tartuin nyt hanakasti tähän oljenkorteen. Ajatus kaupungille patukoimisesta tuntu sietämättömälle. En tosin tiennyt, että slummijunassa viereeni työnnettäisiin niiskuttava lupsukainen, jota äiti taukoamatta ohjeisti sillä naisellisella innolla johon olen aikaisemmin viitannut, ja tämä lapsi haisi taatusti pahemmalta kun suihkun raikas rööperin minttu, Otto Eric.
Toukka oli viellä suurinpiirtein kotelossa ja tuskin kahtakaan suvea afaa ottanut, joten en varsinaisesti syytä häntä, tai edes kyseenalaista tämän hoivaavan emon lastenkasvatus taitoja, mutta mini miehellä oli paskat housussa. Vika ei varsinaisesti siis ollut kenenkään ja oli täysin luonnollinen, mutta silti myönnän sen hieman koitelleen omaa henkistä tasapainoani. No, niin kun villissä lännessä sanotaan, shit happens.
K9 oli tietenkin skidisti myöhässä. Olis saanut olla enemmänkin, ei olis ollu yhtään hullumpi ajatus ottaa pari pohjille, nimittäin paikalle purjehti kaikki ennakko-oletukset ylittävä sliippari. Siis nyt mä meinaan sellanen svenska talande bättre folk meets Hollywood. Tää on sinänsä kaikki lämmöllä sanottua. Näky oli komea, mutta kun ottaa huomioon oman habituksen ja olon, alkoi minusta tuntua, että kohtalo koettelee minua ja yrittää näyttää tietä. Epäilin jopa hetken, että kyseessä oli äitini palkkaamaa näyttelijä, joka tuli näyttämään minulle tietä oikeaan suuntaa ja korostamaan kaikkia niitä, joskin hyvin pieniä, vikoja, joita henkilöhahmoni kätkee olemukseensa.
Onneksi mies on tuttu ja tiesin, että ulkonäkö hämää. Tää kaveri jos joku osaa tarvittaessa ottaa tukan silmille ja antaa jopa äärioloissa sekavan ja epäsiistin kuvan itsestään. Ainakin on nuorempana pystynyt.
Ravintolaan valkatessa piti ottaa huomioon, se että kärsin lievästä slummijunareissusta johtuvasta matkapahoinvoinnista ja kevyestä jet lagista. Ehtoja olivat siis seuraavat. Lähellä, sieltä saa olutta ja että sieltä saa hampurilaisen jossa on pekonia. Häpeäkseni on sanottava, että arpa suosi erästä Tennesseesiläistä kaupungin nimeä käyttävää ravintolaa. Jos emme ota huomioon ympäristöä, kallista olutta ja huonoa mojitoa, niin tilaisuus oli onnistunut. Olo parani ja seura oli erittäin hyvää ja läppä lensi kun rapala.
Hämmästyttävää kyllä, ilta jatkui osapuin samoilla raiteilla, kun edellinenkin. Juomista, saunomista ja illan päätteeksi viellä sama ravintola. Ja jengi vello ympärillä. Porukkaa tuli ja meni, toiset viipy pidempää, toiset lyhyemmän ajan. Kaikilla tais kuitenkin henki haista. Eräskin joka on ollut etsintäkuulutettuna kahdella eri mantereella. Ei tosin samaan aikaan. Jotain naisiakin tapasin ja jopa juttelin, mutta tilanteet eivät eskaloituneet mihinkään erityiseen suuntaan. Torjuin kaikki yritykset saada suistettu minun lämmin ja herkkä poikamieseläm pois raiteiltaan. Sitä kun on naimisissa, niin osaa suhtautua naisiin erittäin ennakkoluuloisesti. Lähempi tuttavuus kun voi johtaa elinikäiseen vainoon omassa kodissa. Pitää vaan mielessä, että parempi yksi vainoaja, kun kaksi.
Mä luulen, että tässä on kaikki mitä mä haluan kertoa tästä ryypiskelystä. Teistäkin varmaan suurinosa juo ja rellestää ja osaa täyttää puuttuvat kohdat. Ei sitä joka lasista jaksa kirjottaa tai vastaavasti lukeakkaan.
Sunnuntai olikin sitten ihan oma lukunsa. Aamu alko hektisesti. Mun sisäisen vekkarin mukaan aivan liian aikaisin, minulle soitettiin ja tiedusteltiin tarvitsenko kyydin jo ennalta sovittuun aamiaistilaisuuteen. Jos emme ota huomioon sitä tosia asiaan, että heleä ihoni olis ehkä tarvinnut viellä muutaman tunnin unta selvitäkseen edellisestä illasta, en olisi voinut olla iloisempi tästä puhelusta. Olin nimittäin kauheassa vamppuuri krapulassa ja lainatakseni K9, olin aivan arkussa.
Nämä ystävälliset sielut, jotka soittivat olivat pitäneet tätä vaihtoehtoa mahdollisena, jopa todennäköisenä, ajoittivat puhelunsa siten, että minua härittiin mahdollisimman myöhään, mutta kuitenkin niin aikaisin, että kerkiäisinn peseytymään ennen lähtöä. Kaikkien etu.
Toiminta alkoi räjähdyksen omaisesti. Jännehyppy sängystä, perinteiset sata aamulinkkaria jätin väliin tiukan aikataulun takia, ja suoritin jokseenkin horjuvan, mutta määrätietoinen loikahduksen kohti kylpyhuonetta. Kylmästi hymyillen tarkisti, että kaikki hampaat olivat tallessa. Verenmaku siis johtui jostain muusta. Mieli tästä virkistyneenä väänsin veden valuman suihkusta ja painuin sekaan. Tämä oli jo senkin takia helppoa, että olin nukkunut alasti, jos sukkia ei lasketa. Suurienlinjojen miehenä tein johtajatason päätöksen ja jätin ne jalkaan suihkun ajaksi. Päättelin, että ne on pestävä kuitenkin. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pikasuihku, sukat kuivumaan, hampaiden pesu ja vaatteet. Olin aivan liekeissä. Kaikki alle kymmenen minuutin. Koska olisi rahtusen liijoittelua sanoa, että olisin ollut selvinpäin tai kaikkein jäntevimmilläni, niin antaisin itselleni melko korkean arvosanan.
Sain viellä villieläimen ulos ja olinkin valmis. jouduin jopa hetken odottaa kadunvarressa. Ja matka alkoi kohti ravintolaa. Lauttasaaren myyntitykki saapuikin mielitiettynsä kanssa saksalaiseen rautahaarniskaan sonnustautuneena. Hetken jo ilakoin, kun huomasin että neitokainen, joka on muuten tilannut minulle enkeleitä, selitän myöhemmin, oli ratissa ja kaupparatsu huilas repsikanpaikalla. Kuitenkin kaikki edellispäivän raaka juopottelu kiellettiin jyrkästi. Se siitä veljellisyydestä ja myötäelämisesti siis. No koska hämmästyttävät seurapiiritaidot omaavana sosiaalisena kameleonttina sain työnnettyä tämän asian syrjaan ja esiinnyin omana hurmaavana itsenäni ja kätkien taidokkaasti kaikki mahdolliset viitteen railakkaasta elämästä lähi historiassani.
Brunssi-tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki minun vanhat ravi-kaverini. Valetuottaja oli paikalla, kuten myös edellä mainittu piinko kova kaupan hieroja ja tietenkin meidän oma Kim Herold look a like. Koska nämä miehet eivät ole tässä samassa autuaassa poikamies vaiheessa elämäänsä, pikemminkin päinvastoin, olivat he ottaneet rouvat, kihlatut ja neidot mukaan, armosta. Koska jaoimme kaikki vähintään yhden yhteisen tekijän, ollimme kaikki järjestäneet henkilöhtaiset suhteeme niin, että olemme joutuneet kasvotusten vaimoni kanssa useammin kuin kerran, joudun olemaan erittäin varovainen miten asettelisin sanani niin, että en joutuisi epäsuopeaan valoon.
Panin peliin kaiken charmini, diplomatiani, viehätysvoimani ja verbaalisesta sanakirjastani sen osan, jonka olin opinut kotona, enkä koulun pihalla. Ja napakymppi. Henkilöhahmoni esittäytyi parhaassa mahdollisessa valossa kaikille läsnäolijoille, myös viereisissä pöydissä istuville. En korottanut ääntäni, puhunut härskejä, sovinistisiä asioita. En myöskään provosoitunut ravintolla soineesta hippi räppi musiikista. Puhe oli kun etiketti kirjasta. Kyllä mua on varmasti kehuttu selän takana. Kaikki autolla läsnä saapuneet tarjosivat kilvan kyytiä kotiin. Kukaan ei olisi halunnut lopettaa tilaisuutta ja se päättyikin siihen, että ravintolahenkilökunta pyysi meitä poistumaan. Hiton lounasravintolat, aina ovet kiinni.
Minut palautettiin hellien jäähyväisten saattelemana kotiin jonne Huttutaiteilija saapui välittömästi. Katsoimme Uhrilampaat, joka oli virhe, koska tässä vaiheessa olotilani oli dramaattisesti muuttunut vainoharhaisuuden ja yleisen jännitykse puolelle. Loppupäivä ja seuraava yö menivätkin lakanan valkoisena unen ja valvetilan välimaastossa, säestettynä kiljahduksilla ja vakavalla ylihikoilulla.
Maanantaina kävin koulussa ja tiskasin. Ei siitä sen enempää.
Tänään taas elämä hymyileen ja olen jopa rohkenemassa aloittamaan käytännön harjoituksen pyykinpesukoneen kanssa. Toivottakaa onnea.
Vaimon lähdöstä 198 tuntia
Otto Eric
0 kommenttia:
Lähetä kommentti